Nufit 2012

Yhdestoista Nuorten filosofiatapahtuma eli NUFIT järjestetään 13.–14.1.2012 Helsingin Paasitornissa. Vuonna 2012 teemana on KAUNEUS. Liput 10/5 euroa.

Search

Kimmo Jylhämö

Toimittaja Kimmo Jylhämö on toiminut Voima-lehden päätoimittajana vuodesta 2004 alkaen; kirjoituksissaan hän on tuonut esille ja tarkastellut filosofien kuten Slavoj Žižek ja Edmund Husserl ajattelua. Hän on myös toiminut  Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n toiminnanjohtajana.

Ruma uutinen.

Kauneus tarkoittaa harmoniaa ja tasapainoa, kun taas journalismin maailma perustuu uutiseen, uuteen tietoon asioista, mikä taas ei useinkaan ole tasapainosta eikä harmonista vaan repivää jo siksi, että uudesta asiasta ei tiedetä kaikkea. Voima on tehnyt paljon rumia uutisia, koska monesta aiheesta, josta Voima on kirjoittanut on ollut olemassa epätasapainoisesti ja epäharmonisesti tietoa.Voiman jutut ovat usein – vaikka ovatkin journalismia ja pyrkimystä totuuteen - perspektiivisiä, jotta lukijat ymmärtäisivät kuinka Voiman – mutta myös kaikkien muidenkin medioiden journalismi – on sangen näkökulmallista. Eri näkökulmien kautta pyrimme kokonaisuutena & yhteiskunnallisena prosessina erilaisten vastaliikkeiden kautta kohti parempaa tietoa, ymmärrystä, ja totuutta. Ruma uutinen tarkoittaa tietoisuutta siitä, että tietomme on sangen rajallista, mutta myös sitä, että pyrkimys kohti tasapainoa ja harmoniaa pitää olla tavoite.

Loading posts...