Nufit 2012

Kumpi on kauniimpi: mies vai leijona? Kauneus, karvat ja koristautuminen antiikin filosofiassa

FM Malin Grahn on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla ja filosofisen psykologian, moraalin ja politiikan tutkimusyksikön jäsen. Hän on perehtynyt klassilliseen filosofiaan, kulttuuriin ja kirjallisuuteen, ja valmistelee väitöstään koskien sukupuolen ja sukupuolellisen käyttäytymisen merkitystä stoalaisessa filosofiassa. 

”Koeta nyt siis olla niin kaunis kuin mahdollista”, Sokrates kehottaa nuorta keskustelukumppaniaan dialogissa Alkibiades I. Mutta mitä Alkibiadeen sitten tulisi tarkalleen ottaen tehdä, kun hän lupaa ryhtyä itsensä kaunistamiseen? Kuten stoalainen Epiktetos myöhemmin irvaili, Sokrates tuskin tarkoitti, että Alkibiadeen tulisi ”kammata kiharansa ja ajella säärikarvansa”. Dialogissa Alkibiades kuvataan muutenkin esimerkillisen komeaksi. Kuitenkin hänen kauneutensa rajoittuu vain hänen ulkonäköönsä, kun taas filosofian harjoittamisen olisi tarkoitus auttaa häntä kaunistamaan sieluaan.

Antiikin filosofiassa Platonista stoalaisiin sielun ja ruumiin kauneus sekä niihin kohdistuva kaunistamisen asettuvat usein vastakkain. Keskustelu kauneudesta ja karvoista kytkeytyy myös antiikin filosofiassa keskeiseen kysymykseen siitä, mikä on ihmisen omin luonto (fysis).

Mikä tekee ihmisestä juuri ihmisen ja missä määrin hän jakaa saman
luonnon eläinten kanssa? Ihokarvat rinnastuvat eläimen turkkiin, minkä takia monet filosofit pitivät kampauksiin panostamista huvittavana ajantuhlauksena: eihän ihminen voi koskaan kilpailla karvoillaan leijonan tuuhean taljan kanssa! Kuitenkin toisten filosofien mielestä parrakas mies on jopa leijonaakin komeampi.