Yhdestoista Nuorten filosofiatapahtuma eli NUFIT järjestetään 13.–14.1.2012 Helsingin Paasitornissa. Vuonna 2012 teemana on KAUNEUS. Liput 10/5 euroa.

Osana Nuorten filosofiatapahtumaa Paasitornissa järjestetään filosofisia teehetkiä. Ne ovat erillisessä pienemmässä huoneessa käytäviä keskusteluja, jotka ajoittuvat päällekäin saleissa olevien alustuksien kanssa. Ensimmäiset teehetket järjestettiin vuoden 2011 Nufitissa.
Teehetket ovat suhteellisen vapaamuotoisia keskusteluja vaihtelevista aiheista. Aiheet ovat täysin keskustelujen vetäjien päätettävissä ja voivat liittyä tai olla liittymättä saleissa käytäviin keskusteluihin. Keskustelun dynamiikka on myös vetäjän päätettävissä: kuitenkin suositeltavaa olisi pitää pieni alustus aiheeseen ja keskustella osallistujat huomioiden. Alustuksessa voi halutessaan myös pitää lyhyen nimi/esittelykierroksen osallistujien kesken ja hieman metakeskustella: Miten puheenvuorot jaadaan? Saako keskustelu rönsytä?
Kullekin teehetkelle varataan aikaa noin isossa salissa käytävän keskustelun verran. Toivottavaa olisi, että paikalle saavuttaisiin heti sen alkaessa ja pyrittäisiin välttämään liikaa ravaamista, jotta keskustelurauha säilyy. Huoneeseen mahtuu myös huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin saleihin (ehkä parikymmentä).
Nimensä mukaisesti teehetkissä on teetä tarjolla.
Jos haluaisit pitää teehetken, lähetä sähköpostia osoitteeseen juusokahonen@gmail.com tai nufit@protu.fi ja mainitse keskustelun aihe ja sopivat ajankohdat (ks. ohjelma). Tälle sivulle tulee tietoa teehetkien aiheista niiden varmistuessa.
Filosofiset teehetket (huoneessa 301)
Perjantai 13.1.
12:35-13:55 Karoliina Leisti ja Aziza Hossain “Keskustelua taiteen merkityksestä ja monikulttuurisuudesta Suomessa”
14:00-15:25 Mika Pekkola ja Vesa Kyllönen “Taide ja yhteiskunta”
15:35-16:55 Sinna Autio ja Antti Filppu “Ajattelemisesta ja tietämisestä”
17:45-19:10 Tarja Roinila “Taide ja filosofia samalla asialla (Maurice Merleau-Ponty)”
Lauantai 14.1.
14.15-15.40 Matti Koskinen “Kauneuden hinta”
15:55-17:15 Pertti Seppälä “Teetä ja harmoniaa”
1. Luonnon tasapaino ja yksilön itsensä kehittäminen
2. Teen nauttiminen; nautinto ylipäänsä
3. Tasapainon vaaliminen: ihmiskunta ja luonto
4. Mielen hallinta, mielen tyynnyttäminen, oleminen tassä ja nyt
5. Teeismi, teen filosofia
19.10-20.35 Katja Raunio “Sosiaaliset tilat”
Kuva: Heather Katsoulis
Loading posts...